Tehoherrojen

Saunalauttayhdistys ry

"Keitä me olemme?"

Olemme Tehoherrat eli sairaanhoitajista ja lääkäreistä koostuva ryhmä Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osastolta. Meillä Tehoherroilla on ollut jo yli 20 vuotta erilaisia tempauksia ja yhteistä toimintaa niin omaksi kuin muidenkin iloksi (teimme mm. keittokirjan, jonka tuotto lahjoitettiin lastenpsykiatrian tukemiseen). Vuonna 2014 päätimme virallistaa toimintaamme perustamalla Tehoherrojen saunalauttayhdistys ry:n.

rotten-wood-5104240_1920

"Mitä me teemme?"

Sauna ja erilaiset saunakulttuurit ovat kuuluneet vahvasti ryhmämme perinteisiin. Kun kerran mietimme mikä olisi mukava ja erilainen paikka löylyille, joku meistä pöläytti ilmoille sanan saunalautta. Siitä se idea sitten lähti, päätimme rakentaa oman saunalautan. Pelkästään meidän käytöllämme lautta olisi joutunut kuitenkin seisomaan laiturissa liikaa, joten pohdimme miten voisimme ilahduttaa lautallamme myös muita. Päädyimme tarjoamaan hyväntekeväisyytenä virkistystä omaishoitajien arkeen. Omaishoitajat tekevät hyvin raskasta työtä vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa, joten heille pieni rentoutumisen hetki arjen keskellä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Yhteistyökumppanimme meidän ja omaishoitajien välillä on Pirkanmaan omaishoitajat (PIONI RY).

"Saunalauttaprojekti by Tehoherrat"

Saunalauttamme suunnittelu ja toteutus ei olisi ollut mahdollista pelkästään meidän omin voimin, joten todella suuri kiitos kuuluu myös teille kaikille hankettamme tukeneille yrityksille ja yksityishenkilöille. Teidän avulla Tehotar laskettiin vesille 2016 ja siitä asti se on seilannut aina kesäisin Pyhäjärven aaltoja.

Mikäli haluatte tulla mukaan jatkossakin tukemaan projektiamme, niin olkaa yhteydessä alhaalla olevalla yhteydenottolomakkeella. Vastineeksi tukijoillemme tarjoamme yrityksen nimellä kaiverretun messinkisen lahjoittajalaatan saunalautan seinään sekä mainoslinkin sivuillemme. Autetaan yhdessä toisiamme!

Saunalautan synty

Aloimme rakentamaan lauttaa eräässä ylöjärveläisessä teollisuushallissa kesällä 2015. Olimme saaneet kasaan riittävästi  sponsoreita materiaalien ja rakennustilan suhteen, mikä mahdollisti varsinaisten rakennustöiden aloittamisen. Tätä ennen olimme suunnitelleet lukemattomat tunnit lauttaprojektin eri vaiheita ja hankkineet tarvikkeita. Ennen varsinaisia rakennustöitä olimme saaneet projektiin mukaan suunnittelijoiksi silloiset arkkitehtiopiskelijat Jouko Loikkasen, Teemu Paasiahon ja Samuli Saarisen. Heidän piirustustensa pohjalta rakennekuvat ja laskelmat teki Olli Päivinen. Näiden suunnitelmien perusteella aloitimme työt. 

Vuosi 2015 kului rakennustöissä. Töitä tehtiin vaihtelevasti ajan, rahan ja materiaalien sallimissa rajoissa läpi talven. Välillä oli haastavaa löytää yhteistä aikaa isompiin ponnistuksiin, koska meistä kaikki tekevät leipätyönään epäsäännöllistä sairaalatyöaikaa ja taisi välillä olla myös kotiväelle haastavaa, kun miehet olivat hallilla rakentamassa vapaa-ajallaan. Hyvällä hengellä työt kuitenkin etenivät hiljalleen eteenpäin. Nimestäkin päästiin selvyyteen ja Tehotar sopiikin mainiosti myös kauniin saunalautan nimeksi. 14.8.2015 asennettiin tilaamamme ponttoonit lautan alle ja perämoottorikin oli jo hankittu käytettynä. Talvi jatkettiin rakentamista sisällä hallissa ja 23.4.2016 nostettiin Tehotar kuljetukseen ja laskettiin Ratinan suvantoon. Pysyi pinnalla, vaikka jotkut Kurskiksi kutsuivatkin! Siitä lähtien olemme vieneet joka kesä n. 30-40 tamperelaista omaishoitajaa Pyhäjärven laineille saunomaan ja nauttimaan kauniista kesäpäivistä.

"Tehoherrat tekevät muutakin mitä osaavat!"

Yhteistyössä meidän kanssa

Laineilla tavataan!

Yhteydenottolomake